Tapahtumakalenteri

Raparperitaivas - Suomirockmusikaali, Seinäjoki
17.02.2018
Klo 19.00

Hulvattoman hauska musikaali perustuu pääosin Gösta Sundqvistin ja Leevi and the Leavings-ytyeen tarinaan. Päähenkilöä, Leeviä, esittää aivan Göstan oloinen ja näköinen mies; A-J Keskinen. A-J on tuttu Voice of Finland kilpailun finalistina sekä upeana artistina ja muusikkona.

Musikaalissa päästään seuraamaan miten Leevi siirtyy nuoruuden romanttisten progevaiheiden jälkeen tekemään täysin omintakeisia kappaleita suomeksi ja suomalaisista ihmisistä. Musiikkihommien lisäksi Leevi toimii mm. talonmiehenä, jalkapallojoukkueen valmentajana ja radio-ohjelmien tekijänä. Elämänsä loppuvaiheessa Leevin valtaa kaukokaipuu suomalaiseen luontoon.

Leevin parhaita kavereita esittävät Ari Myllyselkä ja Ilari Hämäläinen, joka on upea Kirkan kappaleiden tulkitsija ja tuttu Voice of Finland kilpailusta. Ilarin kanssa roolissa vuorottelee Musiikkiteatterin useissa musikaaleissa loistanut heavylaulaja Ari Koivunen (Seinäjoella vuorossa Ilari). Musikaalissa nähdään myös useita Leevi and the Leavings yhtyeen kappaleiden tragikoomisia hahmoja.

Musikaalissa kuullaan mm. kappaleet: Mitä kuuluu Marja-Leena,
Muotitietoinen, Poika nimeltä Päivi, Teuvo, Pohjois-Karjalaan,
Raparperitaivas, Onnelliset, Syksyn sävel, Paperitähdet, Rakkauden ammattilainen, Leijat, Hetki lyö, Varrella virran, Born to be wild...

Esiintyjät: A-J Keskinen, Ari Koivunen/Ilari Hämäläinen, Ari Myllyselkä, Elisa Lairikko/Johanna Helminen, Christian Lairikko, Jussi Ojanen,Tero Tanhuanpää, Simo Stenman ja Juha Kinnunen.

Kapellimestari: Jussi Ojanen

Suomirockbändissä: Jussi Ojanen, Tero Tanhuanpää, Simo Stenman, Juha Kinnunen

Esityksen kesto: 2,5h

Liput ticketmasterilta tai Seinäjeolla Makuunista

Takaisin